Löikö Mörkö sisään (europarlamenttiin)?

MAAILMAN toiseksi suurimmat demokraattiset vaalit on pidetty. Eurooppalaiset ovat puhuneet. Kannattaa muistaa, että kyse on siis demokratiasta. Ja että vaalitulos on aina oikea.

Vaalit muuttivat Euroopan parlamenttia ja sitä kautta koko Eurooppaa. Mutta järistystä ei tullut. Monien lietsomat pelot radikaalioikeiston veret seisauttavasta voitosta eivät toteutuneet. Isompi Mörkö luisteli Bratislavan halliin kuin europarlamenttiin.

Mutta kansalaiset lähettivät EU:lle kaksi isoa viestiä.

TOINEN viesteistä sisältyy vihreiden voittokulkuun. Erityisen merkittävää on, että vihreät keräsivät valtavan kannatuksen isoissa EU-maissa kuten Saksassa ja Ranskassa. Mutta vihreät menestyivät muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kautta linjan.

Myös Suomessa vihreät petrasivat selkeästi eduskuntavaalienkin hyvästä tuloksesta. Yli kuuden prosenttiyksikön kannatusnousu, kakkospaikka, parlamenttipaikkojen tuplaaminen ja vielä ns. Brexit-paikan nappaaminen valtakunnallisesti tuntemattomalle, nuorelle ehdokkaalle kertovat äänestäjien erittäin vahvasta luottamuksesta.

Mutta mihin äänestäjät vihreissä luottavat ja mikä on se viesti EU:lle? Näkisin, että kyseessä on ilmastonmuutoksen torjuminen. Valtava määrä äänestäjiä – ja etenkin nuoria äänestäjiä – pitää vihreitä uskottavimpana toimijana pelottavan ilmastonmuutoksen vastaisessa kamppailussa. Viis siitä, mikä lopulta on europarlamentin toimivalta tässä asiassa, kyseessä on viesti: nyt on toimittava, TEHKÄÄ JOTAIN!

Sen sijaan en usko, että kaikki äänestäjät olisivat ostanut eurovihreiden koko programmin (joka toki vaihtelee maasta toiseen). Tarkoitan nyt sellaista radikaalia maailmankatsomusta, joka sisältää mm. ideoita rajojen poistamisesta, kansallisvaltioiden vahingollisuudesta tai sukupuolten hylkäämisestä.

ILMASTONMUUTOSHÄLYTYKSEN rinnalla se toinen merkittävä viesti EU:lle sisältyy oikeistopopulistien tai ns. kansallismielisten (tylympiäkin nimityksiä löytyy) etenemiseen. Sillä voittoonhan nämä ryhmät ylsivät, vaikka eivät kaikkialla eivätkä niin koviin lukemiin, mitä kannatusmittaukset ennakoivat (ja mitä myös media yltyi viikkokausia rummuttamaan). Suurmaissa Italiassa ja Ranskassa populistit nousivat ykköspuolueiksi.

Radikaalin oikeiston kannatus viestittää EU:lle, että maahanmuuttopolitiikka on epäonnistunut. Populistien äänestäjät haluavat, että EU ryhtyy vaikuttaviin toimiin, joilla saadaan ei-toivottu maahanmuutto hallintaan ja uudet pakolaiskriisit ennaltaehkäistyksi.

Epäilemättä kansallismielisten kannattaminen sisältää myös EU-kritiikkiä, liittovaltiokehityksen vastustamista ja kansallisvaltioiden puolustamista, kristillisten arvojen kunnioittamista ja yleistä kapuloiden heittämistä maailman rattaisiin, mutta en usko, että nämä teemat pystyisivät mobilisoimaan samanlaisia äänestäjämassoja kuin maahanmuuttokritiikki.

VANHOILLE VALTAPUOLUEILLE vaalitulos oli karu. Keskustaoikeistolaiset puolueet hävisivät kaikkialla siitä huolimatta, että ne säilyttivät monissa maissa ja myös europarlamentissa ykköspaikan. Sosialidemokraattien tulos oli myös varsin huono. Näiden valta-asemiin tottuneiden puolueiden kannalta näin ei voi jatkua tai edessä on tuhon tie.

Kyse on siitä, että nämä maltilliset oikeisto- ja vasemmistopuolueet eivät ole kyenneet esittämään kansalaisia tyydyttäviä ratkaisuja ajan suuriin kysymyksiin: ilmastonmuutokseen ja maahanmuuttoon. Sen vuoksi niiden kannatus taantuu, ja poliittinen kenttä polarisoituu vihreisiin ja oikeistopopulisteihin.

Vanhoilla puolueilla on Euroopassa edessään kaksi päätehtävää. Niiden pitää sekä EU-parlamentissa että kansallisesti rakentaa uusia yhteistyöakseleita, uusia koalitioita, joilla pystyisi löytämään enemmistöjä ja hallitsemaan poliittisen kentän pirstoutumisesta ja populistien haasteesta huolimatta. Oikeiston ja sosialistien on nöyrryttävä liittoutumaan voittoisien liberaalien ja vihreiden kanssa.

Toinen ja tärkeämpi tehtävä on päivittää puolueiden poliittinen perusnäkemys ja linja vastaamaan tämän hetken ja tulevaisuuden vaatimuksia: pystyvätkö vanhat valtapuolueet olemaan osa suurten kysymysten, kuten ilmastonmuutoksen tai maahanmuuton, ratkaisua?

Toki taloudesta, työllisyydestä ja niiden varassa horjuvasta tulevaisuudenuskosta on myös pidettävä huolta, mutta pelkästään sen haasteen selvittäminen ei näytä enää riittävän.

KANSALLISMIELISTEN suhteen pitää päättää, onko perusstrategia eristäminen vai yhteistyö. Populistien omat valinnat vaikuttavat tietysti tähän: ovatko he europarlamentissa valmiita rakentavaan politiikkaan ja yhteistyöhön vai lähtevätkö he rikkovalle linjalle, hylkäävät kompromissit ja käyttävät parlamenttia vain puhujalavana ja omien näkemystensä kaikupohjana aitoleninistiseen tyyliin?

Sinänsä en usko, että Italian Matteo Salvinin tavoittelemasta kansallismielisten mahdollisesta uudesta europarlamenttiryhmästä tulisi kovinkaan yhtenäistä tai välttämättä edes pitkäikäistä, niin erilaisia talouspoliittisia ja ulkopoliittisia linjoja vaikkapa Venäjän suhteen puolueet edustavat. Jussi Halla-aho ja kumppanit vannovat pienimpien yhteisten nimittäjien nimeen, mutta ajan aalloissa ne voivat osoittautua liian pettäväksi pohjaksi. Aika näyttää.

VAALIKAMPPAILUN aikana nousi jälleen esiin ajatus siitä, että Euroopan oikeistopopulistit olisivat jonkinlainen Hitlerin ja Saksan natsien udelleensyntymä tai jonkinlainen natsikaappauksen esiaste.

Kysymyshän on aika kuumottava, ja bloggaajan kannattaa valita sanansa tarkkaan. Mutta antaa palaa.

Hitlerin kansallissosialismi oli äärimmäisen kammottava rikos ihmisyyttä vastaan, joka johti mittaamattomiin kärsimyksiin ja hirvittävään tuhoon. Yksiselitteisesti: se ei saa toistua.

HITLERIN ohjelma oli pääpiirteissään valmis jo 20-luvun alussa. Saksan revanssi ensimmäisen maailmansodan tappiosta ja ”häpeärauhasta”, demokratian lakkauttaminen, elintilan valtaaminen saksalaisille itä-Euroopasta ja Venäjältä, juutalaisten ja bolsevismin tuhoaminen, arjalaisen rodun nostaminen ylivaltaan. Ohjelma oli väkivaltainen, äärirasistinen ja valloitushaluinen. Tätä ohjelmaa Hitler apureineen propagoi ja toteutti häikäilemättömästi aina vuoteen 1945 ja kolmannen valtakunnan tuhoon asti.

Oikeistopopulistien ohjelmat ovat kaikessa maahanmuuttovastaisuudessaan ja islamkriittisyydessään minun nähdäkseni valovuoden päässä Hitlerin tavoitteista. Rasistiksi tai herrarodun kannattajaksi ei oikeistolaisinkaan halua nykyään tunnustautua. Voidaan tietysti ajatella, että fasistinen ajattelu maastoutuu ja naamioituu rivien väliin, mutta eikö sekin juuri kerro, että avoimen fasistisella ohjelmalla ei ole menestymismahdollisuuksia tämän hetken Euroopassa.

NATSIEN NOUSU perustui merkittäviin tukirakenteisiin. Monet yhteiskunnan vaikutusvaltaiset tahot oikeuslaitoksessa, poliisissa, puolustusvoimissa, virkamiehistössä, lehdistössä ja liike-elämässä tukivat natseja alusta alkaen. Natsien mieslukuiset ja hyvin koulutetut puolisotilaalliset järjestöt SA ja myöhemmin SS terrorisoivat koko yhteiskuntaa järjestelmällisellä väkivallalla.

Sekö oikeisto että vasemmisto syyllistyy Euroopassa poliittisiin väkivaltaisuuksiin, mutta en näe sellaista puolisotilaallista toimintaa, jota voitaisiin mitenkään rinnastaa 20-30 -lukuun. Populisteilla ei ole institutionaalista tukea ainakaan länsi-Euroopassa. Huolestuttavimpia piirteitä ovat Puolan ja Unkarin populististen valtapuolueiden oikeusvaltion vastaiset ja sanavapautta rajoittavat toimet, joilla puolueet pyrkivät sementoimaan valtaansa. Ne saattavat olla ensimmäisiä askeleita kohti totalitarismia.

EUROOPPAA ravistelivat ennen fasismin nousua aivan eri mittaluokan kriisit kuin eurokriisi tai 2015 pakolaiskriisi. Ensimmäisen maailmansodan miljoonat uhrit, Saksan tappio, vallankumousyritykset, nälänhädät ja lukemattomien katkeroituneiden sotilaiden purkautuminen Saksan kaduille ja kyliin loivat pohjaa kymmenille nationalistisille pienryhmille, joista Hitlerin natsipuolue oli yksi. Mutta valtaannousu vaati vielä yhden järistyksen. Vasta vuoden 1929 suuri talouslama, jättityöttömyys ja elintason romahdus nostivat Hitlerin sirpalepuolueen vallan kahvaan ja lopulta diktatuuriin.

Läheskään näin suuria kriisejä ja yhteiskunnallisia murroksia ei ole nyt käsissämme eikä edes näköpiirissä.

En kiellä sitä, etteivätkö riittävän jyrkät yhteiskunnalliset järistykset voisi synnyttää vaarallista fasistista liikehdintää. Maailmantalouden romahdus, megalomaaninen pakolaiskriisi tai ilmastonmuutoksen raju kärjistyminen voisivat aikaansaada vaikka minkälaisia poliittisia yhteentörmäyksiä.  Siksi on syytä olla valppaana ja torjua välittömästi kaikki ylilyönnit.

MIKÄ MERKITYS tällä erottelulla radikaalioikeistoon tai kansallissosialisteihin on? Eikö olisi helppoa ja houkuttelevaa leimata kaikki natseiksi? Samaan roskatynnyriin vain kaikki.

Minun mielestäni oikeiden natsien toiminta pitää tukahduttaa. Sille ei saa antaa elintilaa. Hyvä esimerkki on Pohjoismainen vastarintaliike, johon Suomessa on otettu jyrkkä kanta.

Oikeistopopulistien kanssa taas pitää toimia normaalipolitiikan keinoin: kilpailla kannatuksesta, arvostella, väitellä, tilaisuuden tullen tehdä yhteistyötä, tehdä kompromisseja, sopia.

VANHA SANAVAPAUSPERIAATE on niin upea, mutta vaikea: ”En hyväksy mielipidettänne, mutta tulen loppuun  saakka puolustamaan teidän oikeuttanne ilmaista se”.

Se vain kuuluu demokratiaan.